Otto Huuhtanen paini hopealle Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa

23.5.2022

Imatralaiset menestyivät hyvin viikonloppuna Laihialla painituissa Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa. 16-vuotisten sarjassa 48-kg Otto Huuhtanen voitti lohkovaiheen otteluissa ensin imatralaisen Ukko Korhosen ylivoimaisella pistevoitolla 8-0 ja varmisti finaalipaikan selättämällä Kokkolan Topi Forsellin heti ensimmäisen jakson alussa. Finaalissa Otto Huuhtanen johti Järvenpään Daniel Jasnovia ensimmäisen jakson jälkeen pistein 3-0, mutta toisella jaksolla Jasnov onnistui kääntämään ottelun itselleen lopulta pistein 6-6 ja viemään mestaruuden Järvenpäähän korkeampiarvoisen liikesuorituksen turvin. Kolmanneksi sarjassa sijoittui Kokkolan Lauri Sia, joka voitti pronssiottelussa Imatran Ukko Korhosen selkävoitolla. Koululaisten mestaruuspaineihin otti osaa 253 painijaa 65:stä eri kunnasta.