Niko Hynninen paini neljänneksi kadettien Pohjoimaiden mestaruus kilpailuissa

27.5.2018



Niko Hynninen sijoittui neljänneksi Kajaanissa järjestetyissä kadettien eli 17-vuotisten Pohjoismaiden mestaruus kilpailuissa.

 

 Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli tuttu vastustaja Suomen ja Ilmajoen Aapo Viitala, joka on myös sarjan  tämän vuoden SM-hopeamitalisti . Niko siirtyi ottelun ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon ja lisäsi johtoaan toisessa erässä 2-0 , mutta toisen erän lopulla Viitala onnistui käsivarsi heitossa ja piti 4-2 johdon loppuun asti.

 

 

 

 Toisessa ottelussa Niko voitti Viron Olavi Laisarven pistein 5-2. Niko sai vastustajan  passiivisuuden johdosta pisteen ja lisäksi vyörytti kaksi kertaa , minkä jälki tilanteesta Laisarv pääsi taakse . Niko johti 5-1 ensimmäsinen erän jälkeen . Toisessa erässä Niko varmisteli johtoaan ja joutui alle matton , mutta Virolainen oli vailla mahdollisuuksia Hynnisen onnistuneen mattopuolustuksen vuoksi. Ottelu päättyi 5-2 pistevoittoon imatralaisen hyväksi.

 

 

 

 Pronssiottelussa vastaan tuli Norjan Robin Martinsen, joka on Norjan mestaruuskilpailuiden hopeamitalisti sarjassa 71-kg. Ottelussa 15-vuotias Niko Hynninen oli vailla mahdollisuuksia kaksi vuotta vanhemman Martisenin voiman ja taidon hallitessa . Pronssi vuonomaan Martinsenille 9-0 pistevoiton johdosta ensimmäisen erän lopussa. Sarjan 65 kiloa mestaruuden vei Ruotsin Radoslav Molin Suomen Alpo Viitalan jäädessä hopealle.Sarjassa oli kahdeksan painijaa. Painissa Pohjoimaiden kisoihin saa osallistua myös Viro, Latvia ja Liettua , joista kaksi viimeeksi mainittua ei tällä kertaa ollut mukana. 17-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin otti osaa 170 painijaa viidestä eri maasta. Maiden välisessä pistevertailussa Suomi oli selkeä ykkönen ennen Viroa ja Norjaa.