Elias, Aleksi ja Oskari sarjavoittoon Tampereella

12.3.2018


Kolme sarjavoittoa Tampereelta

 

Vuoksenniskan Vesan pojat osallistuivat kolmen pojan voimin lauantaina 10.3 Tampereella järjestettyihin ikäkausipaineihin erinomaisella menestyksellä.

 

Elias Särki paini elämänsä toiset painikisat voitokkaasti aloittelijoiden sarjassa 31-kg. Sarjan ainoassa ottelussa Jyväskylän Harjun Woimaa edustanut Ramin Yousefi oli aseeton Eliaksen puikkausten eli käden alta taaksemenojen, sekä rullien edessä. Eliakselle selkeä 8-0 ylivoimainen pistevoitto jo ensimmäisellä jaksolla.

 

 

Aleksi Salpakari voitti ensimmäisessä ottelussa Tampereen Painiseuran Eemeli Raivon selkävoitolla jo ensimmäisellä jaksolla pistetilanteessa 8-2. Kaksi taaksemenoa ja äkäinen lenkki ratkaisi ottelun vesalaisen hyväksi aloittelijoiden sarjassa 36 -kiloa.

Toisessa ottelussa  taaksemeno ja puolinelsson vääntö Viialan Pyryn Eetu Lehtosta vastaan toivat 8-0 ylivoimaisen pistevoiton ensimmäisellä jaksolla ja täten sarjavoiton. Eemeli Raivo sijoittui sarjassa toiseksi.

 

Oskari Kuusisto sai nauttia voiton tunteesta kolmessa ottelussa aloittelijoiden sarjassa 41 kiloa. Ensimmäisessä ottelussa Tampereen Voimailijoiden Gabriel Deligeorkakis sai tuta Oskarin käppärin eli käsivarren, sekä takavyön tyylisen heiton pisteiden näyttäessä toisella jaksolla 10-2 ylivoimaista pistevoittoa imatralaiselle. Toisessa ottelussa Muuramen Yrityksen Simo Nieminen taipui ensimmäisellä jaksolla Oskarin käppärin, taaksemenon ja ristivyön edessä vesalaiselle pistein 11-2. Niemisen seurakaveri Muuramesta Onni Myllymäki koko vielä karumman kohtalon, sillä Oskari heitti salamannopean niskalenkin jo ensimmäisen jakson alussa selättäen vastustajansa, sekä varmistamalla samalla sarjavoiton.

 

Kilpailuihin otti osaa 91 painijaa 21 : stä eri seurasta. Vuoksenniskan Vesa oli paras seura aloittelijoiden sarjojen seurapisteissä Tampereen Voimailijoiden ollessa toinen ja Tampereen KooVee kolmas.