KLL:n mestaruuspainit Lahdessa

14.5.2017


Valtteri Auvinen paini hopeaa ja Niko Hynninen pronssia KLL:n mestaruuspaineissa

 

 

Koululiikunta Liiton mestaruudet ratkottiin kreikkalais-roomalaisessa painissa viikonloppuna Lahdessa. Imatralaiset painijat menestyivät kilpailuissa mainiosti, sillä kolmella nuorella tuloksena oli hopea-, pronssi- ja nelossija .Kisoissa siis edustetaan seuran sijaan kaupunkia, mutta ikäluokan parhaat ovat yleensä edustettuina sarjoissaan.  Tällä kertaa parhaiten menestyi Valtteri Auvinen, joka nappasi heti ensimmäisissä koululaisten mestaruuspaineissa 13-vuotisten ikäluokassa hopeaa sarjassa 59 kiloa. Ensimmäisessä ottelussa Auvinen selätti Porvoon Isak Geisorin ja toisessa ottelussa Helsingin Nikolai Huttunen sai kokea imatralaisen ylilheittojen voiman ylivoimaisella pistevoitolla 10-1. Finaalissa niin ikään Helsingin Kasper Karppinen oli kuitenkin 2 pisteen arvoisesti parempi taaksemeno- liikkeellään. Kolmanneksi 13-vuotisten sarjassa 59 kiloa sijoittui Vantaan Leevi Simojoki.

 

  • Kisat meni hyvin paitsi finaali, joka jätti jossiteltavaa. Olisin ansainnut kakkosen heitostani harmitteli nuori imatralainen palkintojenjaon jälkeen. Kotimatkalla tarttee ostaa äitienpäivälahja.

 

14- vuotinen Niko Hynninen haki viime vuoden mestaruuden jatkoksi nyt seuraavassa ikäluokassa pronssin 16-vuotisten sarjassa 58 kiloa. Ensimmäisessä ottelussa Hynninen pyöritteli Lahden Lauri Salosen pistein 11-2. Toisessa ottelussa imatralainen johti Seinäjoen Tomi Loukolaa 4-0, mutta  toisella jaksolla kaksi vuotta vanhempi seinäjokinen onnistui kastaa Hynnisen hartiat edeten loppuotteluun. Niko Hynninen voitti lohko-otteluissaan tappion jälkeen ensin Oulun Mikael Janssonin ylivoimaisella pistevoitolla 8-0, sekä Ilmajoen Petteri Talalan selkävoitolla varmistaen näin tien pronssiotteluun. Pronssiottelussa Ulvilan Mikael Hellman meni ensin 2-0 johtoon taaksemenolla, mutta oli aseeton ensimmäisen jakson lopulla Hynnisen niskalenkin edessä, joka päättyi ulvilalaisen selätykseen.

 

  • Kaatui pari kaksi vuotta vanhempaa mihin olen tyytyväinen. Äitienpäiväksi tuli pronssia.

 

Otto Miikki täydensi imatralaisten kokonaispanosta sijoittumalla neljänneksi 20 vuotisten sarjassa 60 kiloa yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. Kilpailuihin otti osaa 292 painijaa, jotka tulivat 69: ä eri kunnasta tahi kaupungista.

 

 

Koululiikunta Liiton kisoissa ollut pieni ryhmä ja painijaosto haluaa toivottaa kaikille Äideille Hyvää Äitien päivää !!!